Etusivu › Kalavedet › Kalajoki, Pyhäjoki ja Siikajoki

Kalavedet · Pohjois-Pohjanmaa

Kalajoki, Pyhäjoki ja Siikajoki — kalakannat ja saalistilastot

Kalajoki, Pyhäjoki ja Siikajoki ovat kolme erillistä Perämereen laskevaa rannikkojokea Pohjois-Pohjanmaalla. Tällä sivulla on se, mitä niiden käyttö- ja hoitosuunnitelmiin on kirjattu vaelluskaloista: meritaimenen, vaellussiian ja nahkiaisen tila, vaellusesteet ja kalatiet — ja miten paljon nämä naapurijoet eroavat toisistaan.

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Kolme erillistä jokea, sama kohtalo

Kalajoki, Pyhäjoki ja Siikajoki laskevat kaikki Perämereen lyhyen rannikkokaistaleen sisällä Pohjois-Pohjanmaalla, ja jokaisella on oma käyttö- ja hoitosuunnitelmansa. Kooltaan ne ovat samaa luokkaa: Kalajoen pääuoma on 110 kilometriä pitkä ja sen valuma-alue 4 247 neliökilometriä, Pyhäjoen pääuoma noin 160 kilometriä ja valuma-alue 3 712 neliökilometriä, ja Siikajoen pääuoma niin ikään noin 160 kilometriä ja valuma-alue 4 318 neliökilometriä. Kaikki kolme ovat tyypiltään suuria turvemaiden jokia, joiden vesi on tummaa ja humuspitoista.

Yhteisestä lähtökohdasta huolimatta jokien nykytila poikkeaa toisistaan erityisesti vaelluskalojen kannalta — se on tämän sivun pääaihe. Kalajoen alaosa ja sen sivu-uoma Siiponjoki on suojeltu koskiensuojelulailla, samoin Pyhäjoen alaosa 80 kilometrin matkalta. Pohjois-Pohjanmaan toinen suuri vaelluskalajoki, Iijoki, on käsitelty omalla sivullaan.

Meritaimen — yksi paikallinen kanta, kaksi istutusvaraista

Meritaimen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja Kalajoen sekä Pyhäjoen suunnitelmissa todetaan, että rasvaevälliset eli luonnossa syntyneet taimenet on merialueella kokonaan rauhoitettu. Kantojen tausta on silti hyvin erilainen. Kalajoella meritaimenta on esiintynyt joen pääuomassa, mutta kalatalousalueen vaelluskalakantojen tila on suunnitelman mukaan yleisesti heikko voimakkaan ihmisperäisen muokkauksen ja huonon vedenlaadun vuoksi. Pyhäjoella meritaimen kuului historiallisesti alkuperäisiin vaelluskaloihin lohen, vaellussiian ja harjuksen ohella; myös lohi-istutuksia kokeiltiin 2000-luvun taitteessa Tornionjoen kannalla, mutta laji ei kotiutunut jokeen, ja istutuksista on sittemmin luovuttu.

Siikajoella tilanne on omalaatuisin: sen sivu-uomassa Pattijoessa elää oma geneettisesti eriytynyt taimenen luonnonkanta, jota on tuettu erillisellä Taimen-hankkeella viljelykannan ylläpidolla ja poikasistutuksilla, ja jonka rasvaevällinen eli luonnonvarainen yksilö on rauhoitettu ja aina vapautettava. Pääuoman taimen on suurelta osin istutusperäistä ja perimältään sekoittunutta, koska istutuskantaa ei aiemmin säädelty tarkasti; sivu- ja latvavesissä saattaa suunnitelman mukaan yhä esiintyä alkuperäisiä kantoja. Kaikissa kolmessa joessa istutuksissa käytetään pääosin Lestijoen kantaa. Ks. taimenen lajisivu ja pyyntimitat ja rauhoitusajat.

Vaellussiika ja karisiika — istutusten mittakaava paljastaa erot

Kaikilla kolmella joella kalastetaan sekä luonnonvaraisesti lisääntyvää karisiikaa että pitkän matkan vaeltavaa vaellussiikaa, jonka saalis nojaa pääosin istutuksiin. Ero elintavassa on suuri: karisiika vaeltaa enintään noin 20 kilometrin päähän kutualueiltaan, kun taas joissa kutevat vaellussiiat voivat vaeltaa yli 500 kilometrin päähän. Pyhäjoella siika on selvästi tärkein saalislaji: vuonna 2019 sen osuus kokonaissaaliista oli lähes 53 prosenttia, josta karisiika muodosti valtaosan (45 prosenttia), ahvenen osuuden jäädessä 23 prosenttiin. Pyhäjoen oma alkuperäinen siikakanta oli suunnitelman mukaan erittäin heikko, ja sen palauttamiseen käytettiin aikanaan Kemijoen siikakantaa; luontainen lisääntyminen on nykyisinkin heikkoa. Siikajoen rannikkoalueella kaupallisten kalastajien keskimääräinen saalis vaihteli vuosina 1990–2017 noin 900–1 400 kilon välillä, josta siikasaaliin osuus oli noin 500–900 kiloa.

Istutusten mittakaava paljastuu parhaiten lukuina. Kalajoen kalatalousalueen velvoitteena Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus istuttaa vaellussiikaa rannikolle vuosina 2020–2023 yhteensä 480 000 kappaletta 1-kesäistä poikasta. Siikajoella luvut ovat moninkertaiset: jokisuulle on vuosien 2011–2021 aikana istutettu vuosittain vaihdellen 518 500–1 661 000 siian vastakuoriutunutta poikasta, joskin määrä on 2010-luvun alusta laskenut. Siikajoen emosiiat pyydetään perinteisesti lippoamalla ja mäti toimitetaan Pyhäjoen kalanviljelylaitokselle poikastuotantoa varten, mutta emokalapyynti on suunnitelman mukaan alkanut tuottaa entistä huonompaa tulosta. Siikajoella arvellaan lisäksi eläneen pienikasvuisempi ”lehtisiika”-kanta, jonka tilaa selvitetään suunnitelmakaudella. Pyhäjoen suunnitelmassa vastaavia istutusmääriä ei ole ilmoitettu. Ks. siian lajisivu.

Nahkiainen ja harjus — muut vaeltajat

Nahkiainen nousee kudulle kaikkiin kolmeen jokeen, mutta saalis on heikentynyt joka puolella. Kalajoella nahkiaista pyydetään jokisuun läheisyydestä, ja kantaa on seurattu 1970-luvun lopulta lähtien osana kalataloustarkkailua. Pyhäjoki on suunnitelman mukaan edelleen merkittävä nahkiaisjoki, ja pyynti keskittyy jokisuulle merroilla. Tarkin kuvaus löytyy Siikajoelta: nahkiaisen tärkein pyyntialue sijaitsee noin kolmen kilometrin matkalla jokisuulta ylävirtaan, ja sieltä pyydetään vuosittain noin 90 prosenttia koko Siikajoen nahkiaissaaliista, vaikka nahkiaista tavataan satunnaisesti mereltä käsin jopa 16 kilometrin päässä Pöyryn voimalaitokselta. Siikajoen kirjanpitokalastuksen nahkiaissaaliita on seurattu vuosilta 1979–2020, ja saalis on heikentynyt 1990-luvulta lähtien samoista syistä kuin muutkin vaelluskalakannat.

Harjus elää kaikilla kolmella vesistöllä, enimmäkseen sivu-uomissa. Kalajoella sitä esiintyy Settijoessa, Malisjoessa ja Kuonanjoessa. Pyhäjoella kalastettava harjuskanta on Pyhäjoessa itsessään, kun taas Liminkaojan anadrominen eli merestä kutemaan nouseva harjus on määritelty äärimmäisen uhanalaiseksi. Siikajoella harjus lisääntyy luontaisesti ja on paikallisesti merkittävä, kalastusmatkailullisesti arvokas saalislaji; sitä tavataan myös Pattijoessa ja Olkijoessa, jossa lisäksi nousee nahkiainen kutemaan. Ks. nahkiaisen lajisivu ja harjuksen lajisivu.

Vaellusesteet ja kalatiet — rakennettu joki vastaan vapaa joki

Suurin ero kolmen joen välillä on siinä, pääseekö vaelluskala perille asti. Kalajoella keskeiset vaellusesteet ovat suunnitelman mukaan täydellisiä: Juurikosken pohjapato ja Hamarinkosken säännöstelypato Ylivieskassa, Padinginkosken säännöstelypato Nivalassa sekä Haapajärvellä Oksavan voimalaitospato, Jämsänkosken säännöstelypato ja Hinkuan voimalaitospato aiheuttavat kaikki totaalisen vaellusesteen — kalateitä ei suunnitelmassa mainita näille padoille. Tämä selittää osaltaan, miksi Kalajoen oma alkuperäinen lohikanta on hävinnyt kokonaan.

Pyhäjoella tilanne on kaksijakoinen. Alajuoksulla on kolme voimalaitosta: Hourunkoski, Haapakoski ja Venetpalo. Kaksi ensimmäistä ovat alle 1 megawatin minivoimaloita, joilla on kalatiet, mutta niiden toimivuudesta ei suunnitelman mukaan ole tutkittua tietoa; Venetpalon pato sen sijaan aiheuttaa täydellisen vaellusesteen, ja Myllykosken pato Kärsämäellä merkittävän esteen. Haapakosken alapuolinen jokiosuus on kuitenkin suojeltu koskiensuojelulailla 80 kilometrin matkalta, eikä tällä noin 90 kilometrin pituisella alaosalla ole lainkaan täydellisiä patojen aiheuttamia vaellusesteitä. Se on merellisten vaelluskalojen ja nahkiaisten tärkeä lisääntymisalue, jossa koskia on 98 hehtaaria ja nivoja 35 hehtaaria; Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on kunnostanut alueelta 31 koskea, yhteensä 23 hehtaarin alalta.

Siikajoella tilanne on kolmesta paras: Ruukinkosken ja Pöyryn voimalaitoksiin rakennettiin kalatiet jo vuosina 1988–1989, ja Pöyryn voimalaitoksen pohjoisrannalle valmistui vielä uusi kalatie vuonna 2000. Siikajoen ja Pattijoen alaosilla ei nykyisin ole täydellisiä vaellusesteitä lainkaan, vaikka osittaisia esteitä on yhä muun muassa Lämsänkoskessa. Vuosina 2009–2013 joella toteutettiin laajoja kalataloudellisia kunnostuksia yhteensä noin 113 virtavesihehtaarin alalla Lämsänkoski–meri-välillä, ja suunnitelmassa esitetään jopa Pöyryn voimalaitoksen purkamista vaelluskalojen olosuhteiden parantamiseksi.

Rannikon kalastuksen säätely ja happamat sulfaattimaat

Rannikon kalastusta säädellään kaikilla kolmella joella samantyyppisillä etäisyysrajoituksilla jokisuulta. Kalajoella ja Pyhäjoella isorysäpyynti on kielletty alle 3 kilometrin ja trooli- sekä nuottakalastus alle 5 kilometrin etäisyydellä vaelluskalavesistön jokisuusta ympäri vuoden. Siikajoella rajoitus ulottuu pidemmälle: trooli- ja nuottakielto koskee alle 5 kilometrin, rysäkalastuskielto alle 3 kilometrin ja lisäksi verkkokalastuskielto alle 1 kilometrin etäisyyttä jokisuusta. Koko rannikolla siian pyynnissä pienin sallittu solmuväli on 43 millimetriä, Merenkurkussa 40 millimetriä, ja paikoin sallitaan myös karisiian pyynti 27–35 millimetrin pohjaverkoilla; siialla ei nykyisin ole alamittaa.

Kalajoen ja Pyhäjoen suunnitelmissa varoitetaan lisäksi happamista sulfaattimaista: niiden alueella veden pH voi vaihdella voimakkaasti, ja taimenkantaa hoidettaessa ojituksia ja vesistön kaivamista on vältettävä, koska ne aiheuttavat happamuuspiikkejä, jotka pahimmillaan estävät taimenen lisääntymisen ja tappavat jokipoikaset. Siikajoen suunnitelmassa vastaavaa mainintaa ei ole. Ks. verkko- ja pyydyskalastuksen opas ja ajantasaiset pyyntimitat.

Usein kysyttyä Kalajoesta, Pyhäjoesta ja Siikajoesta