Pohjois-Pohjanmaa — kalakannat ja saalistilastot

Pohjois-Pohjanmaan kalavesistä suurin ja kalataloudellisesti merkittävin on Iijoki — yksi Suomen suurimmista rakennetuista joista ja samalla kansallisen kalatiestrategian kärkikohteita. Tällä sivulla on se, mitä Iijoen kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan on kirjattu: lohen ja meritaimenen ylisiirrot, kalateiden eteneminen, sähkökoekalastusten poikastiheydet sekä nahkiais- ja harjuskantojen tila.

Pikavastaus

Pohjois-Pohjanmaan kalavesistä tämä sivu keskittyy Iijokeen, alueen suurimpaan ja tutkituimpaan vaelluskalajokeen. Sen viisi voimalaitosta katkaisivat lohen, meritaimenen ja vaellussiian nousun 1900-luvulla, ja kantoja on sittemmin ylläpidetty istutuksin ja vuodesta 2009 ylisiirroin. Uiskarin kalatie avautui 2017 ja Haapakosken alasvaellusväylä valmistui 2021, mutta sähkökoekalastukset osoittavat luonnonvaraisen lisääntymisen olevan yhä vähäistä. Harjus, muikku ja siika sen sijaan elävät omillaan joen järvialtaissa ja latvavesissä.

Vesistö	Iijoki, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu — jokisuu ja meriedusta, rakennettu ja rakentamaton pääuoma sekä Koston säännöstelyalue
Vaelluskalat	lohi, meritaimen ja vaellussiika riippuvaisia istutuksista ja ylisiirroista; luonnonvarainen lisääntyminen vasta käynnistymässä
Kalatiet	Uiskarin kalatie 2017 (Raasakan vanha uoma), Haapakosken alasvaellusväylä 2021; Raasakan nousukalatie yhä valmisteilla
Nahkiainen	Suomen merkittävin nahkiaisjoki pitkään; saalis pudonnut 500 000–1 000 000 yksilöstä 30 000–80 000 yksilöön vuodessa
Harjus	yleinen pääuomassa ja sivuvesissä, mutta kokojakauma vinoutunut voimakkaan kalastuspaineen vuoksi
Rakentamattoman Iijoen järvet	muikku, siika, ahven ja hauki tärkeimmät saalislajit; kuhaa paikoin eteläisissä ja kaakkoisissa järvissä
Aineisto	Iijoen kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma 2022–2031: kalastustiedustelut ja sähkökoekalastukset 2007–2020

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Rakennettu joki — kansallisen kalatiestrategian kärkikohde

Iijoen alaosassa on viisi voimalaitosta: alimpana Raasakka, sitten Maalismaa, Kierikki ja Pahkakoski, ylimpänä Haapakoski. Padot katkaisivat merivaeltavien lohen, meritaimenen ja vaellussiian kasvuvaellusyhteyden, eikä ennen patoamista yhdeksi Suomen merkittävimmistä vaelluskalavesistöistä lasketulla joella ole vuosikymmeniin ollut luonnollisen elinkierron edellytyksiä alaosan yläpuolella. Rakennetulla alaosalla kalastuksen tärkein saalislaji onkin nykyisin pyyntikokoisena istutettu kirjolohi: vuoden 2019 tiedustelun mukaan alueen kokonaissaalis oli noin 9,2 tonnia, ja tärkeimmät lajit olivat kirjolohi, hauki ja ahven.

Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti. Uiskarin kalatie avattiin 2017, minkä jälkeen lohi on päässyt nousemaan Raasakan vanhaan uomaan, ja Haapakosken voimalaitokseen valmistui kesällä 2021 alasvaellusväylä poikasten merelle pääsyä varten. Raasakan varsinaista nousukalatietä on valmisteltu useissa hankkeissa vuodesta 2015 alkaen. Koko Iijoki sivu-uomineen on nimetty vaelluskalavesistöksi, ja se on yksi kansallisen kalatiestrategian kärkikohteista sekä HELCOMin listaamien Itämeren potentiaalisten lohijokien joukossa.

Lohi — ylisiirroista kohti luonnonvaraista lisääntymistä

Iijoen lohikanta on toistaiseksi täysin riippuvainen istutuksista ja istukkaiden eloonjäännistä. Istukkaat ovat Iijoen omaa alkuperäistä kantaa, ja istukastuotannosta velvoitehoidon tarpeisiin vastaa Voimalohi Oy. Kutukypsiä lohia on siirretty jokisuulta voimalaitoksen yläpuolisille alueille vuodesta 2009 lähtien, tavoitteena käynnistää luonnonvarainen lisääntyminen.

Ylisiirrettyjen lohien lisääntymismenestystä selvitettiin sähkökoekalastuksin vuonna 2015, ja tulos jäi hyvin heikoksi — syyksi arvioitiin liian vähäistä emokalamäärää suhteessa poikastuotantoalueiden laajuuteen sekä ylisiirtojen ja istutuskalojen alkuperän epävarmuustekijöitä. Silti vuoden 2018 sähkökoekalastuksissa Iijoen keskiosalla löytyi yhdeltä koealalta Taivalkosken alapuolelta lohenpoikasia peräti 24,0 yksilöä sataa neliömetriä kohden, ja samalta koealalta merilohen poikasia 3,0 yksilöä/100 m² vuonna 2018 ja 7,8 vuonna 2019. Nousu Iijokeen alkaa jo toukokuussa, ja keskipainoltaan suurimmat lohet nousevat touko-kesäkuussa.

Koko Perämerellä eväleikattujen eli viljeltyjen lohien osuus kaupallisen kalastuksen lohisaaliista oli vuonna 2019 noin 60 prosenttia. Ks. lohen lajisivu.

Taimen — puron oma kanta ja istutettu meritaimen

Iijoen vesistöalueen taimenkannat ovat pääosin hidaskasvuista, vaeltamatonta muotoa, joka saavuttaa sukukypsyyden jo 12–35 senttimetrin pituisena ja elää koko elinkiertonsa pienissä sivupuroissa. Turun yliopiston geneettinen tutkimus osoitti Iijoella esiintyvän useita toisistaan eriytyneitä taimenpopulaatioita sivuhaarojen yläosissa — minkä vuoksi niihin ei tule istuttaa muualta tuotuja kantoja, kuten yleisesti käytettyä Rautalammin taimenta.

Meritaimen on sen sijaan käytännössä täysin istutuksen varassa: meritaimenistutuksia on kasvatettu vuodesta 2010, jolloin meritaimenta alettiin istuttaa Iijokisuuhun lohen vaihtokalana. Merkittävä osa meritaimenesta jää siianpyynnin sivusaaliiksi alamittaisena: vuoden 2019 tiedustelussa 70 prosenttia merialueen verkoilla kalastetusta meritaimensaaliista (0,66 tonnia) oli pyydetty 41–55 millimetrin verkoilla — samoilla verkoilla, joilla pyydetään vaellussiikaa.

Istutuskokeissa kesänvanhojen meritaimenten tiheydet ovat paikoin nousseet korkeiksi: Röytänojalla 35,3 yksilöä/100 m² vuonna 2019 ja 24,3 vuonna 2020, Karhuojalla 7,0 ja Kylmäojalla 13,9 yksilöä/100 m² vuonna 2019. Ks. taimenen lajisivu ja pyyntimitat.

Vaellussiika ja nahkiainen — Perämeren vaeltajat

Iijoessa kalastetaan jokisuulla ja meriedustalla lähes yksinomaan vaellussiikaa: vuoden 2014 tiedustelun verkkosaaliista (8,2 tonnia) 98 prosenttia pyydettiin yli 40 millimetrin verkoilla. Karisiikaa pyydetään harvemmin 27–33 millimetrin verkoilla, mutta tiheiden verkkojen siikasaaliit ovat jääneet meriedustalla vain muutamiin kymmeniin kiloihin. Iijoen omaa vaellussiikakantaa ylläpidetään mätiä keräämällä: kalastajat pyytävät kudulle nousevia siikoja, mäti hedelmöitetään ja haudotaan Etelä- ja Pohjois-Iin jakokuntien hautomolla, josta vastakuoriutuneita poikasia istutetaan Iijoen alaosalle 6–20 miljoonaa yksilöä vuodessa. Iijokeen on 2000-luvun alusta kotiutettu myös Tornionjoen kesäsiikaa oman kesäsiikakannan tueksi.

Iijoki on pitkään ollut Suomen merkittävin nahkiaisjoki. Luonnontilaisen joen vuotuisen nahkiaissaaliin on arvioitu olleen 500 000–1 000 000 yksilöä, ja vielä 1990-luvun lopulla vuotuinen saalis vaihteli 350 000–450 000 yksilön välillä; viime vuosikymmenellä saaliit ovat jääneet 30 000–80 000 yksilöön vuodessa. Suuri osa saaliista käytetään nykyisin voimayhtiön ylisiirtovelvoitteeseen (60 000 kappaletta vuodessa) — nahkiaisia siirretään patoaltaisiin ja Haapakosken yläpuoliselle Iijoelle sekä Siuruan- ja Martimojokeen. Ks. siian lajisivu ja nahkiaisen lajisivu.

Harjus — vinoutunut kokorakenne kertoo kalastuspaineesta

Harjusta tavataan yleisesti Iijoen pääuomassa ja sivuvesissä, mutta kannat ovat vuosikymmenten seurannan perusteella kokojakaumaltaan vinoutuneita: suurikokoiset yksilöt ovat harvinaisia ja valtaosa kannasta on pienikokoista tai juuri alamitan täyttävää. PVO-Vesivoima Oy:n harjusaineistojen mukaan Iijoen harjukset saavuttavat 35 senttimetrin pituuden 5–6 vuoden iässä ja 40 senttimetrin pituuden noin seitsemänvuotiaina — yli 50-senttisiä harjuksia tavataan Suomessa käytännössä vain Ylä-Lapin erämaa-alueilta. Harjuksen alamitta on Iijoen vesistöalueella 35 senttimetriä, paitsi Korvuanjoessa 40 senttimetriä, eikä pyyntiä ole muuten säädelty tiukasti: Iijoen keskiosan yhteislupa-alueella vuorokausiluvalla saa esimerkiksi viisi harjusta.

Suolijoen Haarakoskella 2000-luvulla toteutettu pyydä-ja-päästä-kokeilu näytti, mitä kalastuksen keventäminen voi saada aikaan: kokeilun aikana koskessa alkoi esiintyä myös yli 50-senttisiä harjuksia. Harjuksen kutualueilla sorapohjan raekoko on 13–32 millimetriä ja suotuisin vedensyvyys kutupaikoilla 30–40 senttimetriä. Ks. harjuksen lajisivu, perhokalastuksen opas ja pyydä ja päästä -opas.

Rakentamattoman Iijoen järvet — muikku, siika ja paikoin kuha

Haapakosken voimalaitoksen yläpuolinen, pääosin rakentamaton Iijoki kattaa suurimman osan koko kalatalousalueen pinta-alasta, ja siellä esiintyy ainakin 27 kalalajia. Osakaskuntakyselyn perusteella järvialtaiden tärkeimmät saalislajit ovat muikku, siika, ahven ja hauki, ja kalastus painottuu verkkoihin ja muihin passiivipyydyksiin.

Koeverkkokalastuksissa vuosina 2009–2019 saalismäärä oli suurin Tyräjärvessä, mikä viittasi hoitokalastuksen tarpeeseen, kun taas niukkaravinteisen Livojärven saaliit viittasivat erinomaiseen tilaluokkaan. Siikaa tavattiin koekalastuksissa kahdeksassa järvessä ja muikkua yhdessätoista, runsaimmin Livojärvessä, Jongunjärvessä sekä Tyrä- ja Kurtinjärvessä. Kuhaa koekalastuksissa saatiin vain Tyrä- ja Pintamojärvestä, mutta sitä tiedetään esiintyvän myös muun muassa Korvuanjärvessä, Isojärvessä ja Jaurakkajärvessä. Livojärvellä harjoitetaan alueen ainoaa säännöllistä kaupallista kalastusta: noin 70 prosenttia vuosien 2010–2019 saaliista oli muikkua. Ks. muikun lajisivu ja siian lajisivu.

Koston säännöstelyalue — oma kalastuskulttuurinsa latvoilla

Iijoen latvoilla sijaitseva Kostonjärvi säännöstelyalueineen poikkeaa muusta kalatalousalueesta. Vuoden 2016 kalastustiedustelun mukaan vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis oli noin 13,1 tonnia, josta hauki muodosti 42, ahven 18, taimen 11, muikku 9 ja made 7 prosenttia — lähes kaksi kolmasosaa saaliista oli petokaloja. Talouskohtaisten saaliiden mediaani oli noin 30 kilogrammaa ja keskisaalis 66 kilogrammaa, ja hehtaarikohtainen saalis noin 3,1 kilogrammaa. Taimenen yksikkösaalis oli vetouistelussa noin 500 grammaa ja verkkokalastuksessa 100–200 grammaa; hauen yksikkösaalis on vetouistelussa kasvanut lähes 20 vuoden aikana noin 1,5 kilogrammalla.

Valtion vesialueilla Kostonjärvellä on kielletty 20–69 millimetrin verkot, minkä vuoksi vapaa-ajan verkkokalastus painottuu muikkuverkkoihin ja harvempiin verkkoihin. Kostonjärven säännöstelypadolle valmistui luonnonmukainen kalatie vuonna 2013, minkä jälkeen taimenella on ollut vaellusyhteys Kostonjärven ja Kostonjoen välillä. Sähkökoekalastuksissa 2017–2018 Kostonjoen taimentiheys oli kuitenkin vielä alhainen, 2,1 yksilöä/100 m². Ks. vetouistelun opas.

Miten näitä lukuja luetaan oikein

Sähkökoekalastuksen yksilötiheys (yks./100 m²), verkon saalisosuus ja saalistiedustelun tonnit mittaavat eri asioita. Iijoella tämä korostuu erityisesti: samalta koealalta voi löytyä runsaastikin lohen tai taimenen poikasia, vaikka aikuisia kaloja ei vielä nouse juuri lainkaan luonnonvaraisesti.
Iijoen luvut kuvaavat rakennetun joen palautumisprosessia, eivät vakiintunutta luonnontilaa. Kalatiet ja alasvaellusväylät ovat osin vasta valmistuneet (2017, 2021) tai yhä valmisteilla, joten seurantatulokset todennäköisesti muuttuvat lähivuosina.
Koko kalatalousalue ei ole yhtenäinen. Meriedusta, rakennettu pääuoma, rakentamaton yläjuoksu ja Koston säännöstelyalue ovat kalastukseltaan ja kalakannoiltaan hyvin erilaisia — sama vesistö tuottaa eri osissaan täysin erilaisen saaliin.
Luvut ovat pääosin vuosilta 2009–2020. Ajantasaiset rajoitukset: kalastusrajoitus.fi.

Usein kysyttyä Iijoesta

Onko Iijoessa luonnonvaraista lohta?

Erittäin vähän toistaiseksi. Vaellusesteiden vuoksi Iijoen lohikanta on riippuvainen istutuksista ja vuodesta 2009 tehdyistä ylisiirroista, ja vuoden 2015 sähkökoekalastukset osoittivat ylisiirrettyjen lohien lisääntymismenestyksen jääneen heikoksi. Vuoden 2018 koekalastuksissa löytyi kuitenkin yhdeltä koealalta Taivalkosken alapuolelta lohenpoikasia 24,0 yksilöä sataa neliömetriä kohden, mikä viittaa luonnonvaraisen lisääntymisen käynnistymiseen.

Miksi Iijokeen on rakennettu kalateitä?

Koska joen viisi voimalaitosta — Raasakka, Maalismaa, Kierikki, Pahkakoski ja Haapakoski — katkaisivat lohen, meritaimenen ja vaellussiian nousun vuosikymmeniksi. Uiskarin kalatie avattiin 2017 ja Haapakosken alasvaellusväylä valmistui 2021. Iijoki on nostettu yhdeksi kansallisen kalatiestrategian kärkikohteista.

Saako Iijoesta harjusta?

Kyllä, harjusta tavataan yleisesti pääuomassa ja sivuvesissä, ja alamitta on 35 senttimetriä (Korvuanjoessa 40 cm). Kannan kokojakauma on kuitenkin vinoutunut voimakkaan kalastuspaineen vuoksi: yli 50-senttisiä harjuksia tavataan Suomessa käytännössä vain Ylä-Lapissa, ja Iijoen harjukset saavuttavat 35 senttimetrin pituuden vasta 5–6 vuoden iässä.

Mitä eroa Iijoen eri osilla on kalastuksen kannalta?

Suuri. Meriedustalla ja jokisuulla kalastetaan lohta, vaellussiikaa ja nahkiaista; rakennetulla alaosalla istutettua kirjolohta, haukea ja ahventa; rakentamattomalla yläjuoksulla muikkua, siikaa ja paikoin kuhaa; ja Koston latvavesillä haukea, ahventa ja taimenta omine verkkosäätelyineen.

Onko Iijoessa nahkiaista?

Kyllä, Iijoki on pitkään ollut Suomen merkittävin nahkiaisjoki, vaikka saalis on pudonnut historiallisesta 500 000–1 000 000 yksilöstä nykyiseen 30 000–80 000 yksilöön vuodessa. Kantaa ylläpidetään siirtämällä kudulle nousevia nahkiaisia patoaltaiden ja voimalaitosten yläpuolelle.

Kannattaako Kostonjärvellä kalastaa mieluummin haukea vai taimenta?

Tilastojen mukaan haukea saa todennäköisemmin: vuoden 2016 tiedustelussa hauki muodosti 42 prosenttia kokonaissaaliista, taimen 11 prosenttia. Taimenen yksikkösaalis oli kuitenkin vetouistelussa noin 500 grammaa, joten yksittäinen taimensaalis on usein painavampi kuin hauki.

Lähteet ja lisätieto

Väitteet perustuvat viranomais- ja tutkimuslähteisiin. Linkit avautuvat alkuperäisaineistoon.

Iijoen kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma 2022–2031 — voimalaitokset ja säännöstely s. 7; vaelluskalavesistön kalastusrajoitukset ja lohiasetus s. 8; vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis 2009 ja viehekalastustutkimus s. 10; kaupallisen kalastuksen saalisarviot 2019 s. 12; meri- ja jokialueen saalismäärät 2019 s. 14; lohen elinkierto, kalatiestrategia ja Uiskarin kalatie s. 16; siika- ja hautomotiedot s. 16–17; meritaimenen sivusaalis s. 17; nahkiaiskannat ja ylisiirtovelvoite s. 18; rakennetun Iijoen saalistiedot s. 20; sähkökoekalastuksen yksilötiheydet (Iijoen alaosa, Martimojoki, Röytänoja, Karhuoja, Kylmäoja) s. 21; koskikalastusalueen ja Kipinän saalistiedot s. 25; rakentamattoman Iijoen lajimäärä s. 26; koekalastustulokset s. 27–28; keskiosan sähkökoekalastus (Taulukko 3-5) s. 29; sivuvesien sähkökoekalastus (Taulukko 3-6) s. 30; lohen ylisiirrot ja alasvaellusväylä s. 31; taimenkannan genetiikka s. 32; harjuksen kutuvaatimukset ja alamitta s. 32–33; harjuksen kasvu ja Haarakosken kokeilu s. 33; siikaistutukset ja kesäsiika s. 34; Kostonjärven kalastus ja saalisjakauma s. 36–38; Kostonjoen kalatie ja sähkökoekalastus s. 40
Kalastusrajoitus.fi — ajantasaiset aluekohtaiset rajoitukset
Luonnonvarakeskus — kalakantojen tila ja seuranta

Jatka tästä

Lohi — laji, pyynti ja säädökset → Taimen → Harjus → Pyyntimitat ja rauhoitusajat → Inarijärvi ja Ylä-Lappi — kalakannat → Ounasjoki — kalakannat → Lokka ja Porttipahta — kalakannat → Kaikki vesistöt →