Etusivu › Kalavedet › Etelä-Pohjanmaa

Kalavedet · Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaa — kalakannat ja saalistilastot

Etelä-Pohjanmaan kaksi kalatalousaluetta ovat toistensa vastakohdat. Lapväärtin-Isojoki on Selkämeren ainoa jäljellä oleva alkuperäinen meritaimenkanta ja yksi maan yhdestätoista viimeisestä — tarkkaan seurattu ja tiukasti säädelty vaelluskalajoki. Lapuanjoki taas on vuosikymmenten rehevöitymisen ja vesirakentamisen muovaama reittivesistö, jonka järvissä särki ja kuha ovat vallanneet taimenen paikan. Tällä sivulla on se, mitä molempien alueiden viralliseen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan on kirjattu.

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Lapväärtin-Isojoki — Selkämeren viimeinen alkuperäinen meritaimenjoki

Lapväärtin-Isojokeen nouseva meritaimenkanta on Selkämeren alueen ainoa jäljellä oleva luontaisesti lisääntyvä alkuperäinen meritaimenkanta ja yksi koko maan yhdestätoista viimeisestä. Vesistö kuuluu tämän vuoksi UNESCO:n kansainvälisiin Project Aqua -vesiensuojelukohteisiin, ja koko pääuoma sivuhaaroineen sekä Heikkilänjoki kuuluvat Natura 2000 -verkostoon jokihelmisimpukan ja meritaimenen perusteella. Taimenen viljelykanta on lisäksi eteläisen Suomen rannikolla eniten istutuksiin käytetty meritaimenkanta, ja sekä rannikon meritaimen- että eteläisen Suomen sisävesien taimenkannat on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.

Jokihelmisimpukka eli raakku hyötyy suoraan taimenesta: se on yksi maailman pitkäikäisimmistä selkärangattomista, yksilöt voivat elää jopa 280-vuotiaiksi, ja sen toukat eli glokidiot elävät väli-isäntänä toimivan taimenen tai lohen kiduksilla noin puoli vuotta ennen kuin irtoavat kasvamaan joen pohjaan. Raakku on itsekin erittäin uhanalainen ja luontodirektiivin suojelema laji.

Meritaimenen poikastuotanto ja vaellus mereen

Joen vuotuiseksi taimenen vaelluspoikastuotannoksi eli smolttituotannoksi arvioitiin 1970-luvulla noin 5 000 smolttia, potentiaalisen tuotannon ollessa 10 000–25 000 smolttia vuodessa. 2000-luvun alussa sähkökoekalastusten perusteella arvioitu vuosituotanto oli pudonnut 1 500–2 000 smolttiin. Vuoden 2019 smolttiruuvipyynnissä saatiin saaliiksi 487 smolttia — 290 luontaisesti syntynyttä, 103 istutusperäistä ja 94 alkuperältään epäselvää — ja tulosten perusteella koko joen laskennallinen smolttituotanto vuonna 2019 oli 7 298 (± 1 827) yksilöä.

Suurin osa poikastuotannosta syntyy Karijoen, Metsäjoen ja Heikkilänjoen sivu-uomissa, joissa meritaimen nousee kutemaan aivan latvoille asti. Merelle vaeltaneista taimenista 96 prosenttia kalastetaan merellä ja vain 4 prosenttia joessa, ja 60–80 prosenttia pyydystetään jo ensimmäisen tai toisen merivuoden aikana pääasiassa siian ja ahvenen verkkokalastuksen sivusaaliina. Kova verkkokalastuspaine merellä on suunnitelman mukaan pääsyy siihen, ettei kudulle nousevien taimenten määrä ole riittänyt vahvistamaan luonnontuotantoa.

Harjus, vaellussiika ja nahkiainen — muu jokikalasto

Taimen on kalastustiedustelujen mukaan pääuoman runsain saalislaji, harjuksen ja hauen edellä, ja taimenkanta on saalisarvioiden valossa pysytellyt melko vakaana 1990-luvulta nykypäivään. Harjuksen saaliit sen sijaan ovat selvästi pienentyneet 1990-luvun tasosta, mikä viittaa kannan heikkenemiseen — vahvimmat esiintymisalueet ovat pääuoman keskijuoksulla Ohrikylän ja Vanhakylän seudulla sekä Karijoen alaosilla, ja kanta on suunnitelman mukaan elinvoimainen mutta taantunut.

Erittäin uhanalaiseksi luokiteltua vaellussiikaa nousee vähäisiä määriä kudulle jokisuistoon ja alimmille virta-alueille aina Sandgrundsforsille saakka; syksyinen rysäpyyntisaalis vaihteli vuosina 2011–2014 kahden ja 130 yksilön välillä, ja saaliiksi saadut siiat olivat keskimäärin noin 47-senttisiä ja kilon painoisia. Jokisuun nahkiaispyynti on alueellisesti merkittävää: säännöllisesti pyytäneiden kalastajien yksikkösaalis vaihteli 0,5–2 kilon välillä rysävuorokautta kohden vuosien 2011–2014 tiedusteluissa.

Kalatiet ja vaellusesteiden poisto

Pääuoman patorakenteita on 2010-luvulla alettu avata: Sandgrundsforsiin ja Perukseen valmistuivat kalatiet vuonna 2014, Isojoen yläosan Kienokoskelle 2018, ja samana vuonna Villamon pato purettiin kokonaan ja tilalle rakennettiin tekninen kalatie. Karijoen Ylikylän vanhan myllypadon alapuolista koskea muokattiin 2021 niin, että kalojen nousu padon yli on nykyisin mahdollista. Kärjenjoen Kärjenkoskessa on sen sijaan yhä totaalisena vaellusesteenä toimiva pato, jolle ohitusratkaisua vasta suunnitellaan, ja Holmforsiin on olemassa kalatiesuunnitelma mutta ei vielä toteutusta. Naapurivesistössä Teuvanjoella Lillmahlin pato Puskamarkissa toimii edelleen lähes täydellisenä vaellusesteenä.

Jokialueelle esitetyt kalastussäännöt ovat tiukat: kaikki rasvaevälliset eli luonnontaimenet tulee aina vapauttaa, ja ainoastaan rasvaevättömän eli istutetun taimenen saa ottaa saaliiksi, sillekin 50 sentin alamitalla ja 1.9.–30.11. rauhoitusajalla. Harjuksen alamitta on 40 senttiä, rauhoitusaika 1.4.–31.5. ja saaliiksi saa ottaa enintään kaksi kalaa vuorokaudessa. Siika on rauhoitettu 1.9.–30.11. ja nahkiaisenpyynti sallittu 16.8.–31.3. Tarkat pyyntimitat ja rauhoitusajat kannattaa aina tarkistaa erikseen.

Lapuanjoki — toinen tarina: rehevöitynyt reittivesistö

Lapuanjoki on Lapväärtin-Isojoen vastakohta. Suurin sivuhaara Nurmonjoki (valuma-alue 865 neliökilometriä) on vesistötöiden ja Hirvijärven tekojärven rakentamisen muovaama: taimen puuttuu Nurmonjoesta kokonaan, ja madekin on asukaskyselyjen mukaan vähentynyt voimakkaasti tai hävinnyt. Kauhavanjoen kalaston tila on suunnitelmassa luonnehdittu suoraan huonoksi, kun vedenpinnan vaihtelu ja heikko vedenlaatu rasittavat kalastoa.

Reittivesistön järvistä rehevin esimerkki on Kuortaneenjärvi, jossa muikku on kalatalousalueella harvinaisuus: hoitokalastuksella on kuitenkin raivattu sille tilaa, ja kanta on alkanut pikkuhiljaa vahvistua — ei vielä runsaaksi, mutta pyyntivahvuiseksi. Kuortaneenjärvellä esiintyy myös lähes vuosittain sinileväkukintoja, mikä on tyypillistä rehevälle järvelle.

Kuortaneenjärvi — kuha runsastuu, taimen ei näy saaliissa

Kuortaneenjärven koeverkkokalastusten kokonaisyksikkösaalis kertoo rehevöitymisen suunnasta: kappalemääränä mitattuna se vaihteli 9,9:stä 88,3 kalaan verkkoa kohden vuosina 2008–2014 ja oli 44,6 kalaa verkkoa kohden vuonna 2020. Painona mitattuna sama saalis kasvoi 591,9 grammasta 2 203,4 grammaan verkkoa kohden samalla jaksolla. Kuhan osuus saaliin massasta on kuitenkin pudonnut 48,3 prosentista (2008) 24,8 prosenttiin (2020), kun taas ahvenen osuus on noussut 19,5 prosentista 26,0 prosenttiin — lukumäärältään ahven oli jo 55,7 prosenttia koko saaliista vuonna 2014, ja myös suurikokoisten ahventen määrä on suunnitelman mukaan lisääntynyt ilahduttavasti.

Kuhaa silti riittää: vuosien 2020–2021 kasvututkimuksen mukaan Kuortaneenjärven kuha kasvaa erittäin hitaasti, ja pyyntikokoon kasvamiseen menee kolme vuotta kauemmin kuin vertailujärvenä käytetyllä Lappajärvellä. Kuha on rauhoitettu kutuaikana 1.–30.6. Kalatalousalue on esittänyt ELY-keskukselle Kuortaneenjärvelle myös uusia, kalastusasetuksen yleistä 42 senttiä tiukempia pyyntimittoja: kuhalle alamitaksi 45 ja ylämitaksi 70 senttiä, hauelle samoin 45 ja 90 senttiä sekä ahvenelle ylämitaksi 27 senttiä — päätös on ehdotuksen varassa, ei vielä voimassa.

Lapuanjoen pääuoma — missä taimen ja harjus vielä elävät

Osa vesistöstä on silti tervettä: Lapuanjoen keskiosan pääuomassa esiintyy edelleen luontaisesti lisääntyvää taimenta ja harjusta, ja lohikalojen poikastuotantoon soveltuvia virta-alueita on siellä kaikkiaan noin 24,0 hehtaaria, joista parhaiten soveltuvaa koskea tai sahia 11,5 hehtaaria. Ennen joen alaosan patoamista tärkeimmät kutualueet olivat keskiosan Hourunkoski ja Mäkelänkoski sekä alaosan Jepuan kosket; nykyään heikko vedenlaatu estää todennäköisesti lohikalojen lisääntymisen joen alaosalla kokonaan. Taimenen kutusoraikkoakin on keskiosan virta-alueilla enää noin 11 aaria eli 0,5 prosenttia kaikesta virta-alasta. Luontaisesti lisääntyviä taimenkantoja tavataan silti myös Lakajoessa, Uitonluomassa, Salonjoessa, Kätkänjoessa, Töysänjoessa ja Hakojoessa.

Alin vaelluseste on Uudessakaarlepyyn Stadsforsin lyhytaikaissäätöä harjoittava voimalapato, jonka alapuolella tehdyissä nousukalapyynneissä saatiin vuonna 2013 runsaimmin lahnaa ja vuonna 2014 siikaa — taimenta vain kaksi yksilöä koko vuonna 2013. Sähkö- ja verkkokoekalastuksissa taimenta ja harjusta on tavattu enää vähän ja vain paikoin: esimerkiksi Liinamaan koekalastuspaikalla yksikkösaalis oli vuonna 2016 peräti 2,6-kertainen vuoteen 2011 verrattuna (31,7 vs. 8,7 yksilöä verkkovuorokaudessa), kun taas Koskelassa saaliit ovat olleet niukkoja joka tarkkailukerralla 2003–2016. ⚠️ Suunnitelma toteaa suoraan, että Kuhajärvi on kärsinyt rehevöitymisestä jo 1960-luvun lopulta lähtien ja Löyänjärvi on edelleen niin rehevä, että levien massaesiintymät ovat siellä yleisiä.

Usein kysyttyä Lapväärtin-Isojoesta ja Lapuanjoesta