Etusivu › Kalavedet › Kristiinankaupungin ja Isojoen vedet

Kalavedet · Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa

Kristiinankaupungin ja Isojoen vedet — kalakannat ja saalistilastot

Kristiinankaupungin-Isojoen kalatalousalue tunnetaan parhaiten Lapväärtin-Isojoen ainutlaatuisesta meritaimenkannasta. Käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on kuitenkin myös toinen puoli: mitä kalatalousalueen merivedestä, pienestä naapurijoesta Teuvanjoesta ja alueen järvistä oikeasti saadaan. Tällä sivulla on se, mitä suunnitelmaan on kirjattu kaupallisesta rannikkokalastuksesta, kalaistutuksista ja lajien uhanalaisuudesta.

Näytä Lapväärtinjoki–Isojoki, Teuvanjoki, Karijoki ja Kristiinankaupungin merialue kartalla

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Kolme vesistöä, yksi kalatalousalue

Kristiinankaupungin-Isojoen kalatalousalueeseen kuuluu yhteensä 13 262 hehtaaria vesialuetta: Lapväärtin-Isojoen ja Teuvanjoen valuma-alueiden virtavedet ja järvet sekä merialue Kristiinankaupungin edustalta etelään. Kalatalousalueen tunnetuin vesistö on Lapväärtin-Isojoki, jonka ainutlaatuista meritaimenkantaa käsitellään tarkemmin Etelä-Pohjanmaan kalavedet -sivulla; tällä sivulla keskitytään siihen, mitä suunnitelmaan on kirjattu kalatalousalueen merivedestä, sen pienestä naapurijoesta Teuvanjoesta ja alueen järvistä.

Lapväärtin-Isojoen pääuoma on noin 75 kilometriä pitkä ja sen pudotuskorkeus noin 160 metriä; valuma-alueen pinta-ala on 1 098 neliökilometriä. Jokivesistö jakautuu seitsemään osa-alueeseen: Isojoki, Pajuluoma, Heikkilänjoki, Karijoki, Metsäjoki, Kärjenjoki ja Lapväärtinjoen alaosa. Ekologiselta tilaltaan Isojoki, Heikkilänjoki, Pajuluoma, Karijoki ja Metsäjoki on luokiteltu hyviksi, mutta Kärjenjoki ja pääuoman alaosa vain tyydyttäviksi. Kärjenjoella ja pääuoman alaosalla esiintyy myös ajoittain happamien sulfaattimaiden aiheuttamia happamuusongelmia, jotka vaikeuttavat erityisesti lohikalojen mädin ja poikasten selviämistä; joen vesi on väriltään pääosin ruskeahkoa, tummin ja samein Karijoessa.

Vesialueita hallinnoivat pääosin osakaskunnat ja yksityiset vesialueiden omistajat, ja useampi pienempi kalastuskunta on 2020-luvun alussa valmistellut yhdistymistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jotta kalastuksen valvonta ja hoitotoimien suunnittelu helpottuisi. Turvetuotantoa on Karijoen, Isojoen ja Kärjenjoen valuma-alueiden latvoilla, mutta kahta tuotantoaluetta ollaan sulkemassa lähitulevaisuudessa, ja Isojoelle jää toimintaan enää yksi.

Merialue — ahven kuninkaana, mutta kaikki saaliit laskussa

Kristiinankaupungin edustan merialueen kalalajisto koostuu Selkämerelle tyypillisistä lajeista, ja kaupalliselle sekä vapaa-ajankalastukselle merkittävimmät lajit ovat ahven, siika, silakka, kuha, hauki, taimen ja lohi. Ahven on alueen kaupalliselle rannikkokalastukselle tärkein saalislaji: 2010-luvun alussa vuotuiset ahvensaaliit olivat noin 16 tonnia, mutta viime vuosina saalis on pudonnut noin kolmeen tonniin vuodessa. Hauki-, kuha- ja särkikalasaaliit ovat vaihdelleet samalla jaksolla kahden tonnin molemmin puolin, joskin kuhasaaliit ovat pudonneet aivan viime vuosina vain muutamaan sataan kiloon. Siikasaaliit ovat niin ikään pudonneet vuosikymmenen alun 4–6 tonnista noin yhteen tonniin, ja silakkasaaliissa on ollut selvää vuosien välistä vaihtelua. Taimensaaliit ovat pysytelleet koko 2010-luvun alle tuhannessa kilossa vuodessa, ja lohen lajikohtaiset saalistiedot on jätetty Luonnonvarakeskuksen tilastoinnissa kokonaan julkaisematta, koska pyytäjiä tai saalismäärää on ollut liian vähän henkilötason tietojen anonymiteetin varmistamiseksi.

Kalastajien määrä on samaan aikaan vähentynyt: vuosina 2018 ja 2019 alueella toimi enää 15 rannikkokalastajaa. Verkoilla tapahtuvan pyynnin pyyntiponnistus on pudonnut noin neljännekseen 2010-luvun alkuvuosista, kun taas rysäpyynnin ponnistus on samaan aikaan kasvanut noin nelinkertaiseksi — verkkokalastus on käynyt monin paikoin miltei mahdottomaksi hylkeiden runsastumisen vuoksi, ja hylkeet myös repivät pyydyksiä ja vievät kaloja verkoista. Ilmastonmuutoksen myötä ohentunut talviaikainen jääpeite on lisäksi vaikeuttanut talvikalastusta. Ahvenen osalta yksikkösaaliiden lasku tukee näkemystä, että kannat ovat mahdollisesti taantuneet, kun taas hauki- ja särkikalakannat ovat yksikkösaaliiden perusteella ehkä hieman vahvistuneet.

Osa taantumasta selittyy merimetsolla: kesällä poikastuotannon aikana ahvenen osuus merimetson ravinnosta voi kivuta jopa 90 prosenttiin, ja tärkeän ahventen kalastus- ja lisääntymisalueen tuntumassa pesivä suuri merimetsokanta voi suunnitelman mukaan pienentää sekä ahvenkantoja että -saaliita pesinnän vaikutusalueella. Kalatalousalueen tavoitteena on silti nostaa tärkeimpien lajien vuotuiset saalismäärät takaisin 2010-luvun alun tasolle: ahvenelle tämä tarkoittaisi noin 16 tonnin ja siialle noin kuuden tonnin vuosisaaliita.

Kuha, ahven ja hauki — mitä säätelyä ehdotetaan

Kuhan alamittaa on nostettu vuoden 2016 kalastuslain myötä: vapaa-ajankalastuksessa alamitaksi tuli 42 senttiä, ja siirtymäkauden jälkeen vuodesta 2019 myös ryhmän I kaupallisilla kalastajilla alamitta nousi 40 senttiin. Vähintään 50 millimetrin solmuvälin verkoilla alamittaisten kuhien osuus saaliista pysyy kohtalaisen pienenä. Ahvenen kalastusta ei säädellä kalatalousalueen merialueella lainkaan; Merenkurkussa kaupalliset kalastajat käyttävät ahvenen pyynnissä pääosin 38–40 millimetrin verkkoja, ja suunnitelma suosittaa vapauttamaan suurikokoisimmat ahvenet ja kuhat osana kantojen hoitoa. Myöskään hauen kalastusta ei säädellä rannikkovesillä, vaikka suurempikokoiset hauet tuottavat enemmän ja parempaa mätiä — Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan hylkeet syövät haukea jopa enemmän kuin kaupallinen ja vapaa-ajankalastus yhteensä ottavat saaliiksi.

Siialla ei nykyisin ole alamittaa lainkaan. Vuodesta 2013 pienin sallittu verkon solmuväli sen pyynnissä on ollut koko Suomen rannikolla, Merenkurkkua lukuun ottamatta, 43 millimetriä; Merenkurkussa sallitaan 40 millimetrin verkot paikallisten merikutuisten siikojen hyödyntämiseksi, ja siian pyynti mereen laskevissa joissa ja puroissa on ollut kiellettyä syyskuun alusta samasta vuodesta lähtien. Ahvenen ja kuhan lisääntymiselle parhaiten soveltuvia alueita ovat suojaisat ja rehevät jokisuistot, matalat merenlahdet sekä fladat — rannikon lisääntynyt rehevöityminen ja vesien lämpeneminen suosivat suunnitelman mukaan erityisesti kuhaa.

Teuvanjoki — naapurijoki, jonka oma meritaimen on lähes hävinnyt

Kalatalousalueen toinen jokivesistö, Teuvanjoki, on selvästi Lapväärtin-Isojokea vaatimattomampi: pääuoma on noin 60 kilometriä pitkä, valuma-alue 542 neliökilometriä ja ekologinen luokitus tyydyttävä. Sivu-uomista Peninluoma on ekologiselta tilaltaan hyvä, Riipinluoma vain välttävä. Teuvanjoen jokialueelta ja suistosta on tavattu 13 kalalajia nahkiainen mukaan luettuna, joukossa myös paikallista, vaeltamatonta taimenta: joen oma meritaimenkanta on patoamisen ja heikon vedenlaadun vuoksi käytännössä hävinnyt, mutta Peninluomassa esiintyy yhä jäänne alkuperäisestä kannasta. Joen pääuomassa sijaitseva Lillmahlin pato Puskamarkissa toimii lähes täydellisenä vaellusesteenä, mutta patoa ollaan lähivuosina muokkaamassa kalankulun mahdollistavaksi. Vesialueita hallinnoi kolme osakaskuntaa — Tiukan, Puskamarkin ja Teuvan jakokunnat — joista Tiukan jakokunta on ainoa alueella järjestäytynyt osakaskunta. Joen pääasiallinen käyttömuoto on kotitarve- ja vapaa-ajankalastus; muu vesillä liikkuminen rajoittuu lähinnä satunnaisiin melojiin.

Teuvanjoella ei ole juuri edellytyksiä kaupalliselle kalastukselle, ja ainoa säännöllinen kaupallinen pyynti on nahkiaisen rysäpyyntiä suistoalueella: alaosalla pyyntiä on viime vuosina harjoittanut 3–4 kalastajaa, joista kolme on rekisteröitynyt kaupalliseksi kalastajaksi, ja alueella saa olla samanaikaisesti pyynnissä korkeintaan viisi rysää. Viime vuosina alueen kokonaisrysämäärä pyyntikaudella on ollut neljä rysää. Joen sähkökoekalastuksissa on tavattu myös joitakin istutusperäisiä harjuksia, jotka ovat mahdollisesti lisääntyneet joessa onnistuneesti.

Järvet — pieniä, humuspitoisia ja istutusvaraisia

Kalatalousalueen järvet ovat pääosin pieniä ja runsashumuksisia. Siikakanta pitää yllä kalastusta kirkasvetisessä, 6,7-metrisessä Kangasjärvessä, johon on istutettu kalaa jo vuodesta 1949; viimeisen reilun 20 vuoden ajan istutuksissa on käytetty vastakuoriutuneita sekä 1-kesäisiä siianpoikasia, ja aiemmin järveen on kokeiltu myös kuhaa, harjusta ja järvitaimenta. Vain 1,7 metriä syvään Peurajärveen on tehty muutamana viime vuonna vastaavia siikaistutuksia. Suurjärvi Kristiinankaupungin pohjoispuolella on paikallisen kalastusseuran ylläpitämä erityiskalastuskohde, jota on istutettu kirjolohella jo vuosia. Blomträsketissä sen sijaan ahventen elohopeapitoisuudet ylittävät ympäristölaatunormien rajat, minkä vuoksi järvi on luokiteltu kemialliselta tilaltaan hyvää huonommaksi — suunnitelma toteaa, että vastaava riski on olemassa myös useilla muilla alueen järvillä.

Mitä merialueelle istutetaan

Kristiinankaupungin-Isojoen merialueelle on vuosien 2015–2020 aikana istutettu meritaimenta, kuhaa, madetta sekä vaellussiikaa, käyttäen Isojoen meritaimenkantaa, Pyhäjärven kuhakantaa ja Maalahden suiston vaellussiikakantaa. Meritaimenta istutettiin 2-kesäisinä ja 2-vuotiaina yhteensä 4 000 kalaa vuonna 2015, mutta määrä on sittemmin laskenut alle 500 kalaan vuodessa. Kuhaistutukset sen sijaan ovat kasvaneet: 1-kesäisiä kuhanpoikasia istutettiin 3 361 kappaletta vuonna 2017 ja jo 16 053 kappaletta vuonna 2020. Madetta on istutettu vastakuoriutuneina poikasina jokisuistoon kahtena vuotena: 100 000 kappaletta vuonna 2010 ja 147 000 kappaletta vuonna 2016. Vaellussiikaa on istutettu vain satunnaisina pienempinä erinä. Suunnitelma muistuttaa, ettei istutusrekisteriä voida pitää täydellisenä, sillä ilmoitusvelvollisuus on istutuksista vastaavilla paikallisilla tahoilla, ja ilmoitusten määrä on sähköiseen Sähi-järjestelmään siirtymisen jälkeen mahdollisesti jopa pudonnut.

Uhanalaisuus — mikä on vakavaa juuri täällä

Suomen lajien uhanalaisuusluokituksen (2019) mukaan kalatalousalueen vesissä esiintyvistä lajeista ankerias ja Itämeren harjus on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi, meritaimen ja merialueen vaellussiika erittäin uhanalaisiksi, merikutuinen siika ja Itämeren lohi vaarantuneiksi sekä made ja nahkiainen silmälläpidettäviksi. Ankeriaan istuttamista kalatalousalueen vesiin halutaan silti pitää tulevaisuudessa mahdollisena, vaikka laji on äärimmäisen uhanalainen.

Usein kysyttyä Kristiinankaupungin ja Isojoen vesistä