Etusivu › Kalavedet › Tenon vesistö

Kalavedet · Lappi

Tenon vesistö — kalakannat ja saalistilastot

Tenojoki on yksi Euroopan tärkeimmistä lohijoista, ja sillä on oma jokikohtainen esittelysivunsa. Tämä sivu on eri asia: se kokoaa Tenon kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan kirjatut mitatut tiedot — kaikuluotausseurannan tuloksen, säätelyn muutokset 2017–2021, taimenkantojen erot ja sivuvesien (Pulmankijärvi, Utsjoki, Vetsijärvi) kalakannat. Lohenkalastuksen säännöt vahvistetaan vuosittain, joten tarkista aina voimassa oleva sääntö ennen kalastusta.

Näytä Tenojoki (Nuorgam), Utsjoki ja Pulmankijärvi kartalla

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Lohi — mitä kaikuluotausseuranta kertoo

Tenon kalatalousalue on Suomen pohjoisin, perustettu 7.2.2019, ja se kattaa Tenojoen vesistöalueen Suomen puoleiset vedet Utsjoen kunnassa sekä osin Inarin kunnassa; alue on kokonaisuudessaan saamelaisten kotiseutualuetta. Vesipinta-alaa on 19 495 hehtaaria, ja Suomen ja Norjan rajajokiosuuden pituus on 288 kilometriä Tenojoki, Inarijoki ja Skietsamjoki mukaan lukien. Tenojoen pääuoman pituus Nuorgamista Inarijoen ja Kaarasjoen yhtymäkohtaan on 152 kilometriä. Lohi esiintyy pääuomassa ja sivujoissa, ja sen nousualueita on noin 1 200 kilometrin matkalla; poikaset vaeltavat 3–5-vuotiaina Jäämerelle syönnökselle ja palaavat 1–4 meressäolovuoden jälkeen kutemaan kotijokeensa.

Lohi on alueen tärkein kalalaji sekä talous- että virkistyskalastuksessa, ja sillä on oma erillinen hoitosuunnitelmansa, jota tämä käyttö- ja hoitosuunnitelma ei toista. Vuonna 2020 julkaistun tiedon mukaan Tenon lohisaaliit olivat vähentyneet muutaman edeltävän vuoden aikana reippaasti, osaksi siksi, että vuonna 2017 voimaan astunut uusi kalastussääntö vähensi kalastuksen määrää noin kolmanneksella. Silti Tenon pääuoman kaikuluotausseurannan mukaan lohia nousee jokeen aiempaa vähemmän, vaikka kalastusta on vähennetty — suunnitelma toteaa suoraan, ettei vähenemiselle tiedetä varsinaista syytä, mutta epäilee ilmastonmuutosta. Alueen vakavimmiksi uhkiksi kalataloudelle nimetään lohiloinen, vieraskalalajit ja ilmastonmuutos.

Säätely kiristyy: 2017, 2019 ja 2021

Suomen ja Norjan uusi Tenon kalastussopimus solmittiin vuonna 2017 (laki 176/2017) turvaamaan lohikantojen elinvoimaisuutta. Sopimuksen kalastusrajoituksilla pyritään vähentämään kalastuksen aiheuttamaa lohien kuolleisuutta kolmanneksella, mutta suunnitelma huomauttaa, että rajoitusten lopulliset hyödyt varmistuvat vasta kahden lohisukupolven eli noin kymmenen vuoden kuluttua. Lohen suojelemiseksi kalastuslupien määrää vähennettiin kolmasosaan aiemmasta, ja perinteistä pato-, verkko- ja kulkutuskalastusta rajoitettiin huomattavasti.

Vuoden 2019 lakimuutoksen myötä kuntalaiset saavat maksullisen kausiluvan (40 euroa vuonna 2021) lohen ja taimenen nousualueiden viehekalastukseen — ennen vuotta 2017 sivuvesien nousualueilla sai kalastaa vielä maksuttomalla kalastusluvalla. Nousualueet on määritelty sivuvesiasetuksessa (297/2017), jota muutettiin vuonna 2021 (360/2021). Vuonna 2021 Suomi ja Norja kielsivät lohenkalastuksen kokonaan sekä jokialueilla että Tenovuonossa ja merialueella Nordkappin, Lebesbyn, Gamvikin ja Berlevågin kunnissa, ja myös Tenon ja sen sivuvesien nousualueiden lohenkalastus kiellettiin erikseen vuodeksi 2021. Samana vuonna ulkopaikkakuntalaisille ei myyty lohikannan huonon tilan vuoksi kalastuslupia lainkaan.

Taimen — kolme muotoa, kaksi eri mittaa

Taimen on Utsjoen alueen yleisin kala joki- ja tunturivesissä, ja sitä esiintyy noin 70 prosentissa tutkituista järvistä. Tenon ja Inarijoen taimenista 50–85 prosenttia luokitellaan meritaimeniksi, joiden saaliskoko on keskimäärin yksi kilo; Tenon kalastussäännössä meritaimenelle on säädetty 30 senttimetrin alamitta, sama kuin lohelle. Puro- eli tammukkataimen sen sijaan elää koko elämänsä kotijoessaan tai tunturijärvessä ja tulee sukukypsäksi jo 20–30 senttimetrin pituisena, kun järvitaimen kypsyy vasta 45–50-senttisenä. Ulkonäöltä muotoja on lähes mahdotonta erottaa toisistaan ennen kalan avaamista.

Tämän vuoksi kalastusasetuksessa (1360/2015) on erillinen sääntö: taimenella, joka on pyydetty purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä mereen tai järveen, ei ole alamittaa lainkaan — sen sijaan sen pyyntimitta saa olla enintään 45 senttimetriä, jottei isompaa vaeltavaa taimenta voisi kalastaa tammukan varjolla. Lohen ja taimenen nousualueilla, jotka suunnitelma määrittelee kalastuslain 10 §:n 2 momentin nojalla, sovelletaan sen sijaan 50 senttimetrin alamittaa. Utsjoen ja Kevojoen järvilaajentumissa on yleisiä alle 50 senttimetrin aikuisia taimenia, jotka luokitellaan juuri tällaisiksi purotaimeniksi.

Sivuvedet: Pulmankijärvi, Utsjoki ja Vetsijärvi

Pulmankijärvi kuuluu Tenon sivuvesisäännön piiriin yhdessä muun muassa Vetsijoen (Vetsijärveen asti), Utsjoen (Mierasjärveen asti), Kevojoen, Kuoppilasjoen, Niljoen, Akujoen ja Karigasjoen kanssa. Pulmankijärvessä tavataan säännöllisesti kampelaa — laji lisääntyy meressä, ja Pulmankijärven ja Tenojoen alajuoksun kampelat ovat pienikokoisia, noin kämmenen kokoisia; uhanalaisluokituksessa laji on "silmällä pidettävä". Järveen on istutettu Inarijärven isonieriää, joka on Pulmankijärvessä ja Utsjoen järvilaajentumissa saavuttanut usean kilon saaliskoon, sekä harmaanieriää. Ankerias on tavattu alueella vain kerran, 1980-luvun lopulla Pulmankijärvestä, Vuognoljärvestä ja Utsjoen Boaresgiettejärvestä — laji on levinneisyysalueensa pohjoisrajalla.

Siika on alueen tärkein talouskala lohen jälkeen, ja sillä on useita paikallisia muotoja: rievas eli rääpys, reaska eli reeska, cuovza eli isosiika ja cappes cuovza eli musta siika. Siikaistutuksia tehtiin voimakkaasti vuoteen 1986 asti, jonka jälkeen Tenojoen vesistöalueen ulkopuolelta ei ole enää saanut tuoda kalanpoikasia tai mätiä. Vetsijärvi on ainoa vesistö, johon alueen vähäinen kaupallinen kalastus on aiemmin kohdistunut — suunnitelman mukaan Tenon kalatalousalueella ei muutoin ole kaupalliseen kalastukseen soveltuvia vesialueita eikä kaupallisella kalastuksella siksi ole käypää hintaa. Matkailukalastusta pyritään sen sijaan ohjaamaan tunturijärville, joilla rautu, taimen, harjus ja siika ovat arvostettuja saaliskaloja.

Istutushistoria ja siirtoistutukset — 33 järveä vuodesta 1987

Utsjoen alueelle istutettiin 1950-luvulta lähtien Inarin kalanviljelylaitokselta saatuja pohjasiikoja, isonieriöitä ja taimenia sekä Tenon omaa lohta, ja Utsjoen varteen tuotiin 1980-luvun alussa myös kirjolohta lammikkokasvatukseen — kasvatus loppui vuonna 1986, kun kalojen tuonti muualta kiellettiin, ja karkulaisia havaittiin Kevojoessa, mutta laji ei ole lisääntynyt luontaisesti. Istutukset olivat suurelta osin suunnittelemattomia ja johtivat useiden alkuperäisten rautukantojen vähenemiseen tai häviämiseen.

Vuodesta 1987 alkaen Utsjoen tunturialueella on tehty siirtoistutuksia 33 eri järveen: rautua on pyydetty luonnonvedestä ja siirretty hoidon kohteena olevaan järveen alkuperäisten, hävinneiden tai taantuneiden rautukantojen palauttamiseksi, ja pienimuotoisesti on siirretty myös siikaa ja harjusta. Tuloksellisuutta selvitettiin kymmenen vuoden kuluttua aloituksesta (Ahonen ym. 1998): yli puolet istutuksista arvioitiin onnistuneen hyvin tai kohtalaisesti, ja tärkein onnistumista selittävä tekijä oli muiden kalalajien aiheuttaman kilpailun tai saalistuksen vähäisyys. Epäonnistumisen syiksi todettiin järven mataluudesta johtuva happikato, hauen, ahvenen tai harjuksen kilpailu sekä verkoilla tapahtunut salapyynti; esimerkiksi Loktajärveen Kuoppilasjärvestä siirretty rautu sen sijaan lisääntyi niin tehokkaasti, että kannan rakenne oli vuosien 2019–2020 koekalastus- ja nuottaustietojen mukaan tasapainoinen eikä kääpiöitymistä havaittu. Viimeisen viidentoista vuoden aikana on tehty myös hoitokalastuksia Luomusjärvissä, Hannujärvessä, Karigasniemen Sulaojalla sekä Nuorgamin Mustajärvessä ja Skaidejärvessä — Hannujärvestä poistettiin huonokuntoista siikaa ja tilalle siirtoistutettiin harjusta Vuogojärvestä, mutta siikakanta elpyi tehopyynnistä huolimatta muutamassa vuodessa entiselleen.

Vieraslajit ja muut uhkat

Tenojoessa tavataan kahta Tyynenmereltä peräisin olevaa lohilajia, kyttyrälohta ja koiralohta, jotka tuotiin alun perin Venäjälle Kuolan niemimaan jokiin 1950–1970-luvuilla. Yleisempi kyttyrälohi esiintyy nykyisin Tenon pääuomassa, Inarijoella, Vetsijoessa ja Utsjoessa, ja sitä on havaittu Tenon saaliissa jo 1960-luvulta lähtien. Sen elinkierto on kaksivuotinen, joten suuria määriä on odotettavissa joka toinen vuosi — vuosina 2017 ja 2021 kyttyrälohia tavattiin laajimmin kuin koskaan koko Finnmarkin alueella, Teno mukaan lukien. Laji kuolee kudun jälkeen jokeen, ja suuret määrät mätäneviä raatoja vaikuttavat todennäköisesti veden laatuun ja ravintoverkkoihin; suomalaiset ja norjalaiset valmistelevat yhdessä suunnitelmaa haittavaikutusten vähentämiseksi.

Kivisimppu levisi ihmisen mukana 1970-luvulla ensin Utsjoen Keneskoskeen ja sittemmin koko Tenojokeen, sen sivuhaaroihin ja Pulmankijärveen; se on vieraslaji, jota ei tavata muualla Suomen Jäämereen laskevissa vesissä, ja se kilpailee muun muassa lohen poikasten kanssa elinympäristöstä ja ravinnosta. Yhtenä suunnitelman viidestä yleistavoitteesta on Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen estäminen tiedotuksella sekä pyydysten ja veneiden desinfioinnilla. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo mittaustiedossa: Utsjoen Kevojärven avovesikauden pituus oli 147 vuorokautta mittausjaksolla 1962–2009, ja se piteni 18 vuorokaudella vuosina 2010–2016. Lämpeneminen hyödyttää kevätkutuisia haukea, ahventa ja harjusta, mutta kylmää vettä tarvitsevat rautu ja lohikalat kärsivät siitä; myös made, kolmipiikki, kymmenpiikki ja mutu kuuluvat vesistön 14 alkuperäiseen kalalajiin.

Usein kysyttyä Tenon vesistöstä