Etusivu › Kalavedet › Vantaanjoen vesistö

Kalavedet · Uusimaa ja Kanta-Häme

Vantaanjoen vesistö — kalakannat ja saalistilastot

Vantaanjoki ja sen suurin sivuhaara Keravanjoki muodostavat Uudenmaan ja Kanta-Hämeen suurimman jokivesistön, johon kuuluu myös kymmeniä järviä ja satoja kilometrejä puroja. Tällä sivulla on koottuna se, mitä vesistön viralliseen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan on kirjattu: mitatut poikastiheydet, kalastuskyselyjen saalisluvut, järvien kalastotutkimukset ja istutuslinjaukset.

Näytä Vantaanjoki, Keravanjoki ja Tuusulanjärvi kartalla

Sisältö tarkistettu 27.7.2026. Säädökset, luvat ja hinnat muuttuvat: tarkista ajantasainen tieto alla linkitetyistä viranomaislähteistä.

Vantaanjoen pääuoma — meritaimen palasi patojen purkamisen jälkeen

Vantaanjoki on pituudeltaan 99 kilometriä ja sen valuma-alue kattaa 1 680 neliökilometriä; koskialueita pääuomassa on yhteensä 21,32 hehtaaria. Keskivirtaama Oulunkylän mittausasemalla on 16,0 m³/s. Vesistö virtaa 14 kunnan alueella, ja sen alaosan padoista suurin osa on vuosien mittaan purettu tai varustettu kalateillä: taimen ja muut vaelluskalat pääsevät nykyisin Nukarinkosken, Vantaankosken ja Myllykosken ohi, ja vuonna 2019 myös Tikkurilankosken pato purettiin osittain ja koskeen kunnostettiin kutualueita. Ainoa jäljellä oleva täydellinen este on jokisuun Vanhankaupunginkosken voimalaitospato, joka estää yhä heikosti uivien lajien, kuten siian ja osittain vimman, nousun jokeen. Padon itähaaran nousu-uoman uudelleenmuotoilu siian nousun mahdollistavaksi on ollut suunnitteilla, mutta Helsingin kaupungin päätös voi vielä muuttua, jos koko pato päätetään purkaa.

Meritaimenen merkittävimmät lisääntymisalueet sijaitsevat joen keskivaiheilla, ja siellä 0+ -poikastiheydet ovat sähkökoekalastuksissa parhaimmillaan olleet yli 170 kappaletta aarilla. Joen ala- ja yläosalla kehitys on ollut heikompaa, tiheyksien vaihdellessa 0,67–12,58 kappaleen välillä aarilla — poikkeuksena Käräjäkoski, jossa Virho ry:n kunnostama alue tuottaa poikasia hyvin. Riihimäen ja Kaltevan jätevedenpuhdistamon välisellä alueella taimenia esiintyy vain vähän tai ei lainkaan, vaikka kosket soveltuisivat lisääntymiseen; Virho on jättänyt tämän osuuden tarkoituksella kunnostamatta, koska pitkään jatkunut jätevesikuormitus pitää uoman huonossa kunnossa. VHVSY ry:n vuoden 2020 tutkimuksen mukaan koko vesistön vuotuinen kyky tuottaa taimenen kesänvanhoja poikasia on 66 425 kappaletta, ja kanta on viimeisen viiden vuoden aikana täyttänyt tästä keskimäärin 79 prosenttia. Nukarinkoskien alueella meritaimenkanta on elpynyt kunnostusten ja kotiutusistutusten ansiosta siitä huolimatta, että alueelle kohdistuu vuosittain 6 904 pyyntivuorokauden (1 200 vrk/ha) kalastuspaine.

Keravanjoki — sivu-uoma joka ei ole vielä elpynyt samalla tavoin

Vantaanjoen suurin sivuhaara Keravanjoki on 65 kilometriä pitkä, valuma-alueeltaan 395 neliökilometriä, ja sen koskialueiden yhteispinta-ala on 6,38 hehtaaria. Keskivirtaama Hanalan mittausasemalla on 2,7 m³/s. Toisin kuin Vantaanjoella, Keravanjoen kunnostetut koskialueet sijaitsevat pääosin joen latvaosalla entisten vaellusesteiden takana: kalatiet Kaukastenkoskeen ja Sahakoskeen valmistuivat 2005–2007, Kirkonkylänkosken kunnostus 2011, Kellokosken tekninen kalaporras 2018 ja Tikkurilankosken padon osittainen purku 2019. Haarajoen myllypadon purkamisesta ja kalatiestä sovittiin 2019, ja sen valmistuttua koko Keravanjoki avautuu vaelluskaloille.

Taimenen luonnonkudusta syntyneitä poikasia havaitaan koko joen matkalla, myös vaellusesteiden yläpuolella, mutta 0+ -poikastiheydet ovat hyvin matalia kauttaaltaan: korkein havaittu tiheys on Vantaan Pikkukoskella vuonna 2019 mitattu 11,87 kappaletta aarilla. Keravanjoki ei ole elpynyt meritaimenjokena Vantaanjoen tavoin, ja syyksi arvioidaan sitä, ettei joen ala- ja keskiosilla ole juurikaan lohikalojen kutemiseen soveltuvaa kutusoraa — tämä yhdessä jäljellä olevien vaellusesteiden kanssa selittää taimenkannan heikkoa tilaa.

Kalastus ja saalis — kirjolohi hallitsee koskilla

Virtavesikaloista kalastukselle merkittävimpiä ovat kirjolohi, taimen, toutain, turpa, lohi ja harjus; järvialueilla puolestaan hauki, ahven, kuha, siika ja ankerias. Vuoden 2017 kalastuskyselyn mukaan Vantaanjoen vesistön vuotuinen kalastuspaine oli 36 510 pyyntivuorokautta ja kokonaissaalis noin 11 000 kiloa. Kalastus ei jakaudu tasaisesti: 73 prosenttia koko paineesta, yhteensä 26 652 pyyntivuorokautta, kohdistuu pelkästään Vantaankosken, Vanhankaupunginkosken ja Nukarinkoskien erityiskalastusalueille, joiden yhteinen vesipinta-ala on vain 15,2 hehtaaria. Vantaankoski on omassa luokassaan: sinne kohdistuu 14 993 pyyntivuorokautta vuodessa eli 10 042 vuorokautta hehtaaria kohti. Järviin ja jokien suvantoihin arvioitiin kohdistuvan kyselyn perusteella vain 223 pyyntivuorokautta (1 %), joskin suunnitelma pitää tätä todennäköisesti aliarviona.

Saaliista suurin osa on kirjolohta — 60 prosenttia koko saaliista vuoden 2017 tiedustelussa. Seuraavaksi yleisimpiä olivat ahven (12 %), hauki (9 %), kuha (7 %), taimen (2 %), siika, toutain, vimpa ja turpa (kukin 1 %). Kirjolohen kannat perustuvat kokonaan istutuksiin. Kalastuskyselyn perusteella 90 prosenttia koko saaliista vapautetaan pyynnin jälkeen — pyydä ja päästä -periaate on siis Vantaanjoen koskikalastuksessa vallitseva käytäntö.

Sivujoet ja purot — suurin potentiaali siellä missä taimenta ei enää ole

Vantaanjoen ja Keravanjoen suurimmista sivu-uomista Palojoki on Virho ry:n toimin onnistuneesti kotiutettu taimenjoki: taimenia tavataan koko sen matkalla Hyvinkään taajamasta alaosille asti, vaikka säännöllistä meritaimenen lisääntymistä havaitaan vain ylimmillään Jäniksenlinnan korkeudella. Tolvanen & Hyrsky (2020) arvioivat Palojoen sivupuroineen koko vesistöalueen toiseksi potentiaalisimmaksi taimenen kutujoeksi. Ykköspaikan vie Ohkolanjoki, mutta sen taimenkanta on ilmeisesti tuhoutunut jossain historian vaiheessa: sähkökalastuksissa ei ole havaittu yhtään taimenta, vaikka joen Natura-alueella on runsaasti lohikaloille soveltuvaa virta-aluetta ja joessa on kaksi täydellistä vaellusestettä, Kakarilan pato ja vanha myllypato. Tuusulanjoella rakennettiin säännöstelypadolle ohitusuoma vuonna 2016, mikä avasi vaellusyhteyden merestä Vuohikkaanojalle asti, mutta taimenen tosiasiallinen elinalue näyttää silti rajoittuvan Myllykylään ja sen alapuolelle.

Purojen merkitys koko vesistölle on suuri: niiden osuus taimenen poikastuotantopotentiaalista on arvioitu 30 prosentiksi, vaikka niiden osuus koko koskipinta-alasta on vain 12 prosenttia — puroissa havaitaan tyypillisesti selvästi korkeampia poikastiheyksiä kuin pääuomien koskissa. Suunnitelma nimeää poikastuotantopotentiaaliltaan merkittävimmiksi Kylmäojan, Erkylänlukkojenpuron, Herajoen/Epranojan, Longinojan, Rekolanojan, Selänojan ja Nuuksion Myllyojan; kaikissa paitsi Myllyojassa tavataan taimenen säännöllistä luonnonlisääntymistä. Kaupunkipuroista Helsingin Longinoja sekä Vantaan Kylmäoja ja Rekolanoja ovat poikastuotannoltaan merkittävimpiä, ja monilla on oma aktiivinen kunnostajaporukkansa — Longinojalla ja Viikinojalla on jopa omat verkkosivunsa. Haja-asutusalueen puroista Riihimäen ja Hausjärven Erkylänlukkojenpuro on vesistöalueen ylin uoma, jossa meritaimen kutee vielä säännöllisesti; se yhdessä Tuusulan Krapuojan kanssa on ainoa haja-asutusalueen puroryhmä, jossa merivaeltavan taimenen lisääntyminen on säännöllistä.

Järvet — särkikalavaltaisia, mutta petokalaakin riittää

Vantaanjoen vesistön suurin järvi on Tuusulanjärvi (5,9 km²), ja sitä seuraavat Ridasjärvi (2,9 km²), Kytäjärvi (2,7 km²), Sykäri (2,0 km²), Valkjärvi (1,5 km²), Rusutjärvi (1,3 km²), Salmijärvi ja Velskolan Pitkäjärvi (kumpikin 1,2 km²). Tuusulanjärvi on särkikalavaltainen — särkikalojen biomassaosuus koekalastussaaliista on tyypillisesti yli 70 prosenttia — mutta petokalaindeksin perusteella järvessä on silti suhteessa sopivasti petokaloja; tärkeimmät saaliskalat ovat kuha, hauki ja ahven. Rusutjärvellä särkikalaosuus on ollut viime vuosina noin 60 prosenttia, ja sielläkin petokaloja on petokalaindeksin mukaan reilusti. Kytäjärvellä tilanne on toisin päin: koekalastuksissa 2011 ja 2019 särkikalojen osuus jäi alle 50 prosenttiin ja petokaloja on runsaasti, vaikka kalaston kokonaistila arvioitiin verkkokoekalastusten perusteella vain välttäväksi.

Ridasjärvi tunnetaan hyvänä haukijärvenä, ja siihen on istutettu viime vuosina kuhaa ja madetta; sen tulopuroissa Marjomäenojassa ja Panninjoessa esiintyy kuitenkin haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua puronieriää. Pienemmistä järvistä Valkjärveen, Salmijärveen ja Velskolan Pitkäjärveen on istutettu vuosien varrella etupäässä kuhaa, siikaa ja ankeriasta; Velskolan Pitkäjärvessä esiintyy myös muikkua. Kuhakantojen turvaamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskus on kalatalousalueen hakemuksesta korottanut kuhan pyyntimitan 45 senttimetriin ja pienimmän sallitun verkon solmuvälin 55 millimetriin Tuusulanjärvellä ja Rusutjärvellä vuoteen 2030 asti (VARELY/35/2021) — tavoitteena on varmistaa kuhalle vähintään yksi kutukerta ennen pyyntiä. Järvialueilla suunnitelma suosittelee yleisemminkin vapauttamaan yli 90-senttiset hauet ja yli 65-senttiset kuhat.

Istutukset ja lohikalastrategia — taimen kielletään, lohi tähtää omaan kantaan

Vuonna 2019 Vantaanjoen kalatalousalueelle istutettiin arviolta 8 352 kiloa ja 235 245 kappaletta kalaa. Suurin istutuslaji on kirjolohi, jota istutetaan vuosittain noin 7 500 kappaletta, pääasiassa Vantaanjoen pääuomaan mutta myös Keravanjokeen ja Palojokeen. Ankeriasta istutetaan etenkin Tuusulanjärveen, Rusutjärveen ja Valkjärveen, kuhaa useisiin pienempiin järviin ja siikaa Valkjärveen sekä Espoon alueen vesiin. Myös harjuksen istuttaminen kalastajille saaliiksi sallitaan, vaikka sen luonnonkannan muodostuminen on suunnitelman mukaan hyvin epävarmaa.

Suunnitelmakaudella linja kuitenkin muuttuu merkittävästi taimenen osalta: koska molemmissa pääuomissa on nykyisin luontaisesti lisääntyviä taimenpopulaatioita koko joen matkalla, taimenen istuttaminen kielletään koko Vantaanjoen vesistössä kokonaan Luonnonvarakeskuksen ohjeistuksen mukaisesti. Sallittuja ovat enää vesistön sisäiset siirtoistutukset, joissa käytetään poikasia alueilta, joilla on jäänteitä alkuperäisestä meritaimenkannasta — tällaisia ovat mm. Lepsämänjoki, Luhtajoki, Vantaanjoen latva ja Epranoja. Perusteluna kiellolle on paitsi taimenkannan tila, myös kasvava tieteellinen näyttö laitoskalojen istutusten haitallisuudesta luonnonvaraisille lohikalapopulaatioille.

Lohta on yritetty kotiuttaa Vantaanjokeen mittavin istutuksin 1990–2010-luvuilla Neva/Kymijoen viljelykannalla, mutta toisin kuin taimen, laji ei ole muodostanut luontaisesti lisääntyvää kantaa. Suunnitelma tähtää lohen kotiuttamiseen jatkossakin, ja ennen laajempia istutuksia sille aiotaan kunnostaa kutualueita esimerkiksi Keravanjoen alaosalle. Istutuskannaksi harkitaan maantieteellisesti läheltä peräisin olevaa kantaa: valuma-alueeltaan (536 km²) Viron Kundajoki muistuttaa Vantaanjokea enemmän kuin Kymijoki (37 107 km²) tai Nevajoki (282 000 km²), minkä vuoksi Kundajoen — jota kasvatetaan Virossa Põlulan valtionkalanviljelylaitoksessa — lohikannan käyttöä voidaan selvittää. Kirjolohen istuttamista jatketaan siitä huolimatta, että laji on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi: istutuksiin käytetään jatkossa vain naaraita, koska luontaista lisääntymistä on havaittu ajoittain mm. Käräjäkoskella, Nukarinkoskella ja Myllykoskella. Vieraslajeista alueella esiintyy myös istutuksista peräisin olevaa karppia, ja kahteen järveen on istutettu peledsiikaa. Meritaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, lohi vaarantuneeksi ja ankerias äärimmäisen uhanalaiseksi.

Usein kysyttyä Vantaanjoen vesistöstä